saana8.jpg

Nuo nahkat aina huolehtii: ei saa tehdä sitä, ei saa tehdä tätä. Yksi pahimmista on se, että minä pieni lapinkoira joutuisin eksyksiin. Mikäli minä ymmärrän, se tarkoittaa sitä, ettei tiedä, missä on. Kukahan senkin on keksinyt? Etteikö tietäisi, missä on? Ei minulla sellaisia vaikeuksia ole. Tai no, täytyy myöntää, jos ette kerro kenellekään, oli minulla kerran.

Tuo kuva on isännän ottama silloin, kun olin joutua eksyksiin. Mitä ihmeen hörhöjä koko metsä oli täynnä? Ne vaappuivat pääni päällä, niin etten nähnyt isoa valoa enkä veden pauhun vuoksi kuullut isännän ääntä. Niinpä juoksin kuin vimmattu tuota sokkeloista hörheikköä edestakaisin ja yritin löytää tieni pois. En löytänyt! Kuonokin meni pois päältä, kun törmäsin johonkin rapakkoon ja työnsin sen liejuun, hui kauhistus. Taisin olla melkein eksyksissä.

Lopulta törmäsin isäntään. Hän oli istahtanut suuren puun alle ja tapansa mukaan tuijotteli jotain itikkaakin pienempää lasinpalallaan. Olin huojentunut ja heti pääsin taas jyvällä olinpaikastani, hajutkin palasivat, kun pärskin muutaman kerran.

- No, siinähän se Saana on, et kai vain eksynyt, isäntä kyseli kuten ennekin.

- Hau-hauuuu!

- Jaa, sitähän minäkin. Kotkansiipitiheikköön voi pieni koira eksyäkin.

Sitäkö se olikin, pitääpä ensi kerralla varoa. Hyvähän se isännän on kulkea, kun pää on pilvissä. Kulkisipa neljällä jalalla niin kuin minä, niin toista tietäisi. Taitaa se isäntäkin joskus eksyä. Ainakin se kertoi tässä kerran emännälle, että oli kulkenut aivan eri suuntaan kuin piti ja oli ollut vaikea löytää takaisin. Ja se oli tapahtunut keskellä päivää. Eikö se hölmö osannut katsoa isoa valoa.

Nyt minä pieni koiranpoikanen tiedän, mitä on eksyminen eikä minua tarvitse sillä koko ajan pelotella. Kotkansiivet ovat eksyttäjiä – onkohan niitä muitakin?