Moi taas!

Tämä on minun mielipaikkani, kuistin penkki. Vaikka se on kapea ja kova, niin istun tai loikoilen sillä mielelläni. Siihen on monta syytä. Usein joudun karanteeniin, niin isäntä sanoo, vaikka en itse tiedä, mitä se tarkoittaa. Silloin minut retuutetaan kaulapannasta kuistille ja ovi pistetään perässä kiinni. Jotain luvatonta olen varmaankin silloin tehnyt: villinnyt naapurin pikkukoiria, kaivellut luita kasvimaalla tai käynyt haukkumassa oravia naapurissa. En aina ymmärrä noita nahkoja. Toinen syy on se, kun isäntä ja emäntä lähtevät johonkin autolla, silloin ne sulkevat minut kuistille. Yöt vietän myös siinä, on viileämpää ja hiljaisempaa kuin sisällä. Tosin ulkona olisin paljon mieluummin.

No, kun nyt olen kuistilla, niin kiipeän lempipaikalleni katsomaan, mitä ulkona tapahtuu. Musta lintuu yleensä juoksee nurmikolla ja nauraa minulle, naapurin koirat käyvät pällistelemässä ikkunan takana ja minua harmittaa. Toisaalta siitä myös näen, koska isäntäväki tulee ja voin aloittaa kunnon konsertin toivottaakseni heidät tervetulleiksi ja itseni vapauteen. Paikka on juuri sopivalla korkeudella niin, että näen ulos eikä minun tarvitse kurkotella eikä hypähdellä. Oikein sopivalla korkeudella.

Taidanpa taas mennä tähystämään, josko pikkuisia saapuisi minua leikityttämään. Emäntä kuitenkin sanoi, että Lauriina ja Karoliina on Kreetalla, en kyllä tiedä missä se on. Johannes ja Julius on Kiilopäällä, sekin ihan tuntematon paikka pikkuiselle koiralle. Mutta Inkerilla, Inarilla ja Esterillä on jotain, jota menen pian katsomaan. Minua on varoitettu, etten saa liian ärhäkästi kohdella sitä. No, enhän minä sellaista tekisi. Joka tapauksessa mukava odottaa uuden ystävän tapaamista, hauuuuuh!