Meidän metsälenkillä näkyi valkohäntäpeuran jäljet. Nuuhkin niitä tarkkaan, ja emäntä tuli vierelle katsomaan. Hän yritti selittää minulle, minkälainen eläin oli jäljet saveen painanut.

- Ei mikään iso hirvi, eikä poro vaan pieni peura. Sitten kun vähän kasvat niin pääset Lappiin katsomaan poroja oman nimikkotunturisi juurelle.
Jo poro-sanakin sai geenini hypähtämään. Loikkasin emäntää vasten, se tarkoitti, että lähdetään näiltä jalansijoilta. Hau, hau ja heti!
- Saana-tunturille on monen kilometrin nousu, kyllä sinun täytyy ensin vähän vahvistua.
Mitä vielä, olen jo tarpeeksi vahva, kolmen, neljän ja viidenkin kilometrin kävelylenkit menevät nytkin tuosta vaan!

Emäntä pani minut kuivaharjoittelmaan poronhoitoa. Hän kävi lenkin jälkeen itse lepäilemään sängylle,  levitti minulle porofleecen lattialle ja käski makaamaan siihen. Hän alkoi haaveilla Lapista ja rupesi kertomaan, kuinka me kulkisimme Saanan juurella kiemurtelevaa polkua matalassa tunturikoivikossa, kuinka puikkelehtisin valkoisten kuhmuraisten runkojen välissä. Sitten polku alkaisi vähitellen nousta, ja maisemat alkaisivat avartua. Edessäni leviäisi sinertäviä metsänsyrjiä ja kaukaisia tuntureita toisensa jälkeen.

Mietin onko se Lapin metsä samanlainen kuin meidän oma metso- ja mettisikametsä. Onko sielläkin sammaleet myllätyt?
Emäntä sanoi, että kaikki olisi kovin erilaista, ja siellä saattaisin nähdä porojakin.
Wou, nyt päästiin asiaan. Jyrsin kummitätini antamaa puuta ja katselin toisella silmällä fleesessä jököttäviä poroja. Kovin ne olivat hiljaista ja punanenäistä sakkia!

Päätin jatkaa kuistilla Lapin elämän kuivaharjoituksia. Näin se harjoitukseni meni. 

"Hau hau, tuossa on vasa. Miten se on emostaan, vaatimesta, näin kauaksi joutunut. Juokse, juokse turvaan, minäkin juoksen. Entä tuo toinen vasa? Ei silläkään asiat hyvin ole. Nopeasti aitaukseen. Hau hau, ja vipinää nipusiin! Mitäs tuo vanha hirvas tuolla viskoo päätään? Ei, se tulee antamaan minulle kyytiä! Paras ottaa jalat alle, viuh, viuh. Kylläpä näyttääkin vihaiselta. Paras peruuttaa tänne kotaan turvaan. Mur mur!"

Näin emännän hätääntyneet kasvot kuistin ikkunasta. Hän katseli  tutkivasti joka suuntaan, kunnes huomasi minut piilossa keinutuolin jalasten alla.
- Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Kuistilta kuuluu ihan hirveä meteli.Onko täällä joku eläin? Lintu? Sitäkö sinä jahtaat?
Emäntä mainitsi erityisesti linnun, kun tietää minun lintupelkoni. Sitten hän huomasi vadista keikauttamani perunat lattialla. Osa oli kierinyt rappuja pitkin ulos asti, kun olin jahdannut niitä takaa ja paiskonut kovasti käpälällä. Viuh, viuh, ja pam pam!

- Minkä takia kaikki perunat ovat ympäriämpärin? Tule, Saana, keräämään ne heti takaisin!

Kömmin keinun jalaksien välistä ylös ja heilutin yhteisymmärryksen merkiksi häntääni. Eihän emäntä voinut tietää, että perunat olivat poroja. Minulla oli parhaillaan menossa porojen paimentaminen ja suuri poroerotus, mutta emäntä näki vain ruskeanharmaita perunan ruppanoita. Tämä jos mikä oli lapinkoiran kuivaharjoitus.
Mutta kun emännällä ei välillä ole mielikuvitusta, niin minkäs sille sitten voi!