Olemme harjoitelleet emännän kanssa kirjoittelemaan kuviin tekstejä. Vielä  taiteellinen kokonaisuus ei ihan onnistu, mutta tämäkin toivotus tulee suoraan pikkukoiran sydämestä. Siis vauhtia ja virtaa teillekin!

Selvisin eilisestä illasta yllättävän hyvin. En nähnyt niitä suhahduksien ja paukahdusten aiheuttajia, kun emäntä kiskoi verhot ikkunoiden eteen. Viihdytin isäntäväkeäni koko aattoillan kököttämällä heidän vieressään, ja heitä puolestaan näytti viihdyttivän dvd-pino.
Niin meillä vuosi vaihtui huomaamatta ilman paniikkia, läähätystä, raapimista tai edes sen kummempaa haukahtelua.

Aamullakin olin todella pirteä. Yritin emännän viereen kolmesti, mutta hän sysäsi minut aina lattialle. Lopulta muistin hellyyskeinoni ja aloin lurpsuttaa häntä korvaan. Eipä emännän silloin auttanut muu kuin nousta kahvinkeittoon, ja pian sen jälkeen olimmekin jo aamulenkillä.

Eilinen lumi oli valitettavasti sulanut pois, mutta se ei haitannut, sillä tien varrella oli uusia, hienoja, hiekoitettuja penkereitä. Niitä sukeltelin alas tassut etusojossa samalla tavalla kuin ihan koiravauvana maalla hiekkakasassa tai muurahaispesissä.

Kaupungin keskellä olevasta järvestä ovat jäät sulaneet pari päivää sitten, ja kaikki purot ovat vettä piripintaan. Kun kiersimme aamulenkkiämme, meitä seurasi kova kohina. En ensin tajunnut, mikä ääni se oikein oli. Sitten huomasin, että aivan kävelytien reunassa rinnallamme kulki puro. Se pulputti ja pauhasi oikein villinä. 
Minunkin mieleni teki mennä kokeilemaan sitä käpälilläni, mutta emäntä piti taluttimesta tiukasti kiinnni.
- Putoat, Saana-raukka, ja joudut tuommoisessa vauhdissa vielä Päijänteeseen! emäntä varoitteli.

Hau-u, vai niin! Ehkä minun pitäisi ensin opetella uimaan koiraa, ennen kuin teen lisää vesitutkimuksia!