Kuten ainakin makeasta elämästä, Saanallekin tuli viikonvaihteen innokkaasta luonnossa telmimisestä ikäviä seurauksia. Se oli viilettänyt edestakaisin metsäpolkuja, kahlannut pelloilla ja sukellellut ruohikossa, niinpä ei ollutkaan yllätys, että korvan takaa löytyi aamulla myhky.

- Apua, onko täällä punkki! kauhistuin ja toivoin samalla, että se olisi vain turkkiin takertunut rypsinsiemen.

Niin ei valitettavasti kuitenkan ollut, vaan piti ryhtyä kaksissa miehin toimeen. Isäntä, joka on taitavampi käsistään, ja muutenkin tekee päivittäin tarkkaa työtä pinseteillä, sai tarttua punkkipihteihin. Minun tehtäväni oli rauhoittaa Saanaa ja pitää sitä hyvillä mielin. Olimme valinneet toimenpiteen ajaksi Saanan päiväuniajan, että se olisi rauhallisempi.

Punkinpoisto pennulta oli vaativa toimenpide! Heti kun pihdit painuivat tiukasti ihoa vasten ja ote punkista kiristyi, pentu jännitti kaikki voimansa ja pinnisti lattiaa vasten jaloillaan. Käsittämättömän paljon ytyä pieneen koiravauvaan mahtuikin, en onnistunut pitämään sitä paikallaan. Seuraus oli se, että pihdit lipesivät. Lopulta isäntä joutui nappaamaan punkin paljain sormin irti  ja roikotti sitä voittajana kädessään.

- Todellinen iljetys! kauhistelin. - Voivatko koiratkin saada borrelioosin?

- Mikseivät voisi? Samoja tauteja niillä on kuin ihmisilläkin.

Oimme kumpikin hetken aikaa mietteissämme ja muistelimme isännän borrelioosia, jonka hän oli hankkinut Saksan vuoristoalueelta jo yli 20 vuotta sitten. Silloin ei vielä taudista paljoa puhuttu. Mekin saimme sattumalta tiedon siitä Hesarin artikkelista, ja isäntä ymmärsi sen luettuaan hankkiutua kiireen vilkkaa lääkäriin. 

- Luulin, että punkit ovat jo talviunilla. Kuinkahan punkit muuten talvehtivat? aloin sitten ihmetellä.

- Kai ne jossakin kolossa ovat, isäntä tuumi, muttei hänkään tarkkaan tiennyt.

- Ampiaisetkin ovat vielä hereillä, sanoin ja mietin, kuinka isäntää oli pari päivää sitten pistänyt metsätöissä niskaan kymmenen ampiaista. Pää oli ollut sen jälkeen kuin Haminan kaupunki  ja Buranaa oli kulunut. Minulle tuollainen ampaiaishyökkäys olisi ollut täyttä menoa. Siinä olisi pitänyt pikku-Saanallekin sanoa good bye heti yhteiselomme alkajaisiksi. Olin lopettanut ampiaisten varomisen tältä kesäkaudelta jo ensimmäisten kylmien tultua - ei olisi kuitenkaan vielä pitänyt!

Kaikenlaista ötökkää ja harmia sitä onkin, ajattelin. Samoin varmaan tunsi Saanakin, kun se korviaan ravistellen nousi punkkikäsittelystä lattialta.

Meidän suloinen pieni punkinkantaja!